Hei kaikki~
Minä olen Kata, 17 vuotias opiskelija Jyväskylästä. Olen alunperin kotoisin Sotkamosta, mutta muutin sieltä jo nuorena tänne keskelle suomea metikön viereen siskoni ja äitini kanssa. Cosplayn pariin eksyin ensimmäisen kerran vuonna 2011, vaikka toki olin ensimmäisen pukuni valmistuksen aloittanut jo vuonna 2010. Syy aloittamiseeni oli oma tätini joka pyysi minua ja siskoani mukaan sillä hän oli etsimässä porukkaa jotta voisivat osallistua ryhmäcosplay kilpailuun. Minä innostuin ideasta suurestikkin koska mangaa ja anime olin kuluttanu enemmän tai vähemmän jo useamman vuoden ajan.
(Herranen aika kun kuulostaa tylsältä latelulta, mutta ei voi mitään XD)
Ensimmäinen cosplay hahmoni oli Polka, Eternal Sonata nimisestä pelistä ja näin jälkeen päin sanottuna häpeän pukuani aika paljonkin. En ollut sitä aikaisemmin nimittäin kovinkaan paljoa mitään ommellut, vaikka käsityössä koulussa loistinkin aika hyvin. (Mutta koulussa on aina opettaja joka neuvoo >3<)
 |
| Polka, Eternal Sonata |
vas. Himuro Tatsuya, Kuroko no Basuke oik. Kairi Sanjo, Shugo Chara
Valmiiksi asti olen tehnyt vasta kolme pukua (ja neljänteni taisi jäädä jo tässä vaiheessa roikkumaan henkarissa kaapin perälle) Suurin osa on vain omia casual asuja joita rakastan pitää. Niissä asuissa on niin paljon mukavempi liikkua ympäriinsä ilman pelkoa että vaatteet likaantuvat tai menevät rikki jolloin suuri työ valuisi hukkaan. Mutta älkää huoliko, suunnittelen aina liikoja ja jos aika sekä raha riittää niin ensi vuodelle olisi suunnitelmissa huimat 11 cossia!
vas. Kise Ryouta, Kuroko no Basuke oik. Hatsune Miku, Vocaloid
Proppien suhteen olen hyvin avuton ihminen >3< (oikeastaan nyt teen ensimmäistä kertaa ikinä proppeja itselleni ja joudunkin koko ajan olemaan kysymässä Papuilta että miten ne tehdään x')) Ompelu sujuu jotenkin ja jatkossa voin kysyä pikkusiskoltani miten pitäisi tehdä mikäkin asia sillä hän menee opiskelemaan vaatetuslinjalle ♥ Toinen asia mitä en hallitse on kuvanmuokkaus XD (olen siis todella avuton ihminen kaiken suhteen näemmä...) Papui saa kilttinä tyttönä aina hoitaa senkin sillä jotenkin minun ottamista kuvista tulee aina hirveän tummia tai ylivalottuneita. Gomen~
Kise Ryouta, Kuroko no Basuke
Mutta ehkä tässä oli nyt riittävästi tekstiä kertoen minusta. Oikeasti en ole näin lattea kun kerron jostakin, en vain tiedä miten esitellä itseni paremmin XD Mutta juuh~ Näkyillään taas seuraavien postausten parissa sitten!
Kise Ryouta, Kuroko no Basuke
Kata kiittää kun jaksoit lukea tänne saakka ♥